lauantai 16. helmikuuta 2013

Näkökulma liberalismiin

Klassiseksi liberaaliksi tunnustautuminen ei ole edelleenkään aivan suoraviivaista. Monet yhdistävät liberalismin siihen, että sen kannattajat haluavat saada toteuttaa itseään kenenkään estämättä. Itse asiassa tämä on täysin oikein, joskaan ei koko totuus. Mutta lauseeseen olisi hyvä lisätä polttokirjaimin "- - toteuttaa itseään, kenenkään estämättä, omilla rahoillaan."

Vasemmistopuolueissa, joihin eduskunnassa olevat puolueet oikeastaan kaikki lukeutuvat, on vaihteleva määrä kannatusta sille, kuinka paljon ihmisillä saisi olla oikeus toteuttaa itseään. Jotkut puolueista, ja tietenkin yksittäiset edustajat monistakin puolueista, ovat kovinkin liberaaleja siinä, mitä saa tehdä. Monet haluavat suorastaan tukea milloin minkäkinlaista käyttäytymistä, tekemistä tai kulutusta. Hankalaksi liberalismin kannalta tämä muodostuu, kun pitäisi maksaa lasku. Omien kannattajien puuhastelu maksatetaan toisilla. Mielestäni kenenkään, joka ei anna toisen pitää sitä, mitä itselleen toivoo, ei pitäisi kutsua itseään liberaaliksi.

Tässä päästään pääasiaan, joka ensimmäisessä kappaleessa jätettiin avoimeksi. Liberalismin ydin ei suinkaan ole itse, vaikka näin yleisesti luullaan ja suuret propagandakoneistot tätä edelleen jauhavat. Liberalismi kumpuaa toisen kunnioittamisesta. Liberalisti pitää ihmisiä loukkaamattoman arvokkaina, ja tämän nojalla heidän elämänsä, pyrkimyksensä, ja niiden hedelmät ovat loukkaamattomia. Liberalistille on voittamattoman vastenmielinen ja loogisesti sovittamaton ajatus, että toiselta ihmiseltä saisi ottaa jotain ilman hänen lupaansa. Lapsikin tämän tietää; liberalisti on kuin suuri lapsi, jonka oikeuskäsitys ei ole hiekkalaatikkoajoista muuttunut.

Käsitteiden sekamelska on melkoinen, kun milloin liberaalina pidetään niitä, jotka elelevät niukan boheemisti toisten rahoilla, milloin taas niitä, jotka porsastelevat (periaatteessa ehkä itse tienatuilla) rahoillaan, mutta eivät sallisi toisten pitää omiaan, koska suuresti verottava valtio sallii niin lokoisat oltavat korporaatio-eliitille.

Liberalismin pääasia ei ole raha vaan vapaus. Nimenomaan toisten vapaus. Vahvat, kuten useimmat näkyvästi liberalismia kannattavat, pystyvät huolehtimaan itsestään aina, mutta heikot tarvitsevat oikeudenmukaisuutta. Syy, miksi raha on tässäkin kolumnissa mainittu useasti, on se, että siihen kohdistuu tällä hetkellä räikeimmät vapauden loukkaukset. Ylivoimainen valtaosa kaikkien rahasta, riippumatta kannattaako systeemiä vai ei, kierrätetään valtiontalouden kautta.

Jos uskonnon, omantunnon, mielipiteen, liikkumisen, kokoontumisen, sanan- tai mikä tahansa muu vapaus olisi yhtä heikolla tolalla (ja rahat saisi vastaavasti pitää), varmasti rintamalinja kulkisi siellä. Siinä missä liberaalin oikeudentajua loukkaa yli 50% veroaste, feministin suurin huoli on avuttomien miesten fantasialelut. Feministit toivat aiemmin esiin suurempiakin epäkohtia, liberaalit tulevaisuudessa toivottavasti pienempiä.

"Kaikilla pitäisi olla oikeus toteuttaa itseään, aiheuttamatta haittaa muille, kenenkään estämättä, omilla rahoillaan." Jos liberalismi määriteltäisiin näin, olisi ainakin minun kovin vaikea ymmärtää, miksi kaikki eivät tunnustaisi väriä. Voiko tuosta olla eri mieltä? Vai olenko vain suuri lapsi, jonka oikeudentajun kehittymisessä keskeinen vaihe odottaa vielä itseään?

Minkä ikäisenä sinä ymmärsit, että toiselta ottaminen on oikein, kunhan sen tekee riittävän suurella ylivoimalla?